"Kaikkien oli pakko kuunnella mitä asiaa Tuomaksella oli."
Kuluneella viikolla tai oikeastaan viimeisen vuoden aikana kotikaupungistani Oulusta on ulkomaailmaan päässyt vain negatiivisia uutisia jotka varmasti on antaneet ulkopaikkakuntalaisille kuvan että tämä on suomen ankein paikka asua. Ei suinkaan, Kemi on ilmeisesti edelleen olemassa (?). Me ollaan korkeintaa kolmen ankeimman joukossa. Meillä on sentään tori-polliisi.
Eihän tämä mikään maailman positiivisin mesta kyllä ole, mutta tulee täältä paljon hyvää musiikkia jota on meikäläisenkin hyllylle löytynyt. Ei tästä nyt mitään uskomatonta positiivisuuden-tsunamia teille muutamalla ulkopaikkakuntalaiselle tule, mutta haluan tämän viikon omistaa bändeille jotka tulevat Oulusta tai sen lähikunnista. Sillä minä en ole se sankari jonka tämä kaupunki ansaitsee, vaan se jota se ei halua.
Päivä 16: Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi - Vade Retro Satanus I
Yksi viime vuosien kovimmista ilmiöistä Oulun musiikki-ympyröissä on kieltämättä ollut THJKB. Muistan nähneeni bändin ensimmäisen kerran vuoden 2008 Qstockissa, jolloin ensivaikutelmana tiivistin bändin aika kuraksi. Ei iskenyt sen ihmeellisemmin, ehkä joku Homot Tyrii oli ihan hauska, mutta ei tästä porukasta oikein ottanut selkoa sillä kertaa. (Taisin myöntää kuitenkin että bändin Judas Priestin logoa mukaileva oma logo oli ihan hieno ja niinhän se onkin.) Muutaman kuukauden päästä kuitenkin huomasin että bändistä oli ollut juttua Soundissa, jonka kautta sitten löysin muutaman biisin niiden MySpacesta, kuuntelin ja totesin nauhoitettuna bändi olikin paljon kovempi kuin livenä. Jopa niin kova että sitä seuranneen Äksän reissun jälkeen hyllystä löytyikin bändin esikoinen, Vade Retro Satanus ykkösen.
Muutama kerta meni levyä ihmetellessä, mutta kun homma rupesi aukenemaan niin paluuta ei ollut. Sääliksi käy silloisia kavereita, taisin nimittäin tuputtaa bändiä aika pitkälti kaikille kuten Jehovan Todistaja. Kaikkien oli pakko kuunnella mitä asiaa Tuomaksella oli.
Eli aika pian yhtyeen debyytin jälkeen on sen toimintaa tullut seurattua erityisen tarkalla silmällä. Kaverin kautta pääsin kuuntelemaan Vade Retro Satanuksen II-osan (joka on julkaistu pelkästään LP'llä, tulevaisuuden hankintalistalla) ja eräänlainen ihastuminen oli tapahtunut. Bändin perässä käytiin oikein Muhoksella saakka ja yhtyeen aivan mahtava live-meininki todistettua moneen, moneen otteeseen paikallisilla klubeilla.
Vade Retroa seurannutta Ruuvimeisseli Perseessä-albumia kammoksuin, oli todella lähellä että usko bändiin meni sen ilmestyessä, mutta hetken sulattelun jälkeen löytyi sieltäkin monta hyvää ja monipuolista biisiä jotka valoivat uskoa tulevaisuuteen. Albumin valmistumisesta tehty dokumentti Galaaktiset Saatanan Palvaajat avaakin hieman levyn kamaluutta ja antaa hieman armoa sille. Levyä ei tullut kuitenkaan hommattua ja viimeisin, Käkkyrällään, jäi ainakin viime vuoden ostalta levykauppaan. Muutaman kerran se oli jo kädessä ja matkalla kohti kassaa mutta jäi vielä odottamaan omaa hetkeään. Spotifysta se on jo kuitenkin tsekattu ja on meinaan niin kova albumi, että tulevaisuudessa se tulee kyllä hommattua. Mää luppaan.
Miksi Vade Retron ensimmäinen on jäänyt sitten ainoaksi jonka olen hankkinut? Luulen että syy löytyy siitä että se on rakenteeltaan sellainen albumi josta saa irti kaikki parhaat puolet jotka bändissä on. Se on jaettu loistavasti folkahtavaan alkupäähän, punkahtavaan keskiosaan, hieman elektroa hyödyntävään jälkimmäiseen keskiosaan ja näitä kaikkia tasaisesti yhdistelevään loppuun. Kaiken tämän kalasopan keskellä esille nousevat muheimpina paloina kappaleet juurikin alkupäästä löytyvä kaksikko Hölmö sekä Käpytemppeli, punk-vaihteelta parhaimmistoa edustaa Rahat Pois. Loppupuoliskolta edukseen erottuvat yksi kovimmipia kotimaisia instrumentaaleja oleva Pettymys ja levyn päättävä sydäntä raapiva Fuck Off and Die.
Paras muisto bändistä on kyllä Muhoksen keikan lopussa tullut oma kohtaamiseni Tuomas Henrikin kanssa. Muistin nimittäin väärin yhden heidän kappaleistaan (Mahtoi olla Margot..) ja aloin taputtamaan innoissani olettaessani että jälleen yksi loistava kappale on päättynyt. Ikävä kyllä kappale oli vasta väliosassa joten Tuomas Henriki ärähti oikein kunnolla ja minua hävetti koko loppukeikan. Vähän vielä sitä seuraavallakin keikalla. Ehkä pikkuisen edelleenkin.
Anteeksi.
MÖMÖ
16.1.2015 Oulussa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti